MTK - Maatalous

Toimintopainikkeet

Facebook Twitter My Space Delicious Sähköposti

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

MTK-päätason navigaatio

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Kauppa lohkaisee yhä suuremman osan ruokaketjussa

10.11.2011

MTT:n professori Jyrki Niemen mukaan maatalouden tuottavuuden kasvu on valunut alentuneisiin tuottajahintoihin. Tutkimustulosten mukaan Suomessa vallitsee epätäydellinen kilpailu, jossa vähittäiskaupalla on selkeä ylivoima-asema.

Vähittäiskaupan keskittyminen on Suomessa ollut erityisen nopeaa. 1990-2010 kaksi johtavaa elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden kauppaketjua kasvattivat markkinaosuuttaan 55 prosentista lähes 80 prosenttiin.

 

Hintamarginaalilaskelmien mukaan alkutuotannon osuus kuluttajahinnasta on pienentynyt. Esimerkiksi ruisreikäleivän hinnasta tuottaja sai v. 2000 4,9 prosenttia ja kauppa 27,5. Vuonna 2010 maataloustuottajan osuus oli 4,0 prosenttia ja kaupan 35,2. Jalostuksella ja kaupalla on yhä suurempi merkitys ruoan hinnassa.

 

Suomessa ruoan osuus kulutusmenoista on 13 prosenttia, joka on Keski-Euroopan tasoa. Ansiotasoon suhteutettuna ruoka on 2000-luvulla halventunut selvästi, sillä palkat ovat nousseet yli 45 prosenttia.

 

Lue lisää: MTT:n tiedote 10.11.2011

 

 

 

 

 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste