Nyt liputetaan suomalaiselle ruualle. Hyvää Suomesta -merkki, eli se tuttu joutsenlippu, sai uutta ilmettä. Ruokaa omasta maasta -tunnus kertoo entistä selvemmin, että kyseessä oleva tuote on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista.

Uuden tunnuksen lanseeraus veti paikalle arvovaltaisen joukon ruokamarkkinoiden vaikuttajia ja ruuan ystäviä. Kotimaista ruokaa ja elintarvikeketjun yhteistyötä suitsutettiin.

Ensin on jaettava kunnia ja kiitos sen ansaitseville. Lähes 20 vuotta sitten käyttöön otettu alkuperämerkki on tuonut lisäarvoa oman maan ruualle. Sekalaisten alkuperämerkintöjen viidakossa se on tuonut selkeyttä ja antanut kuluttajille mahdollisuuden tunnistaa haluamansa kotimainen tuote. Kyseessä on loistava innovaatio. On hienoa, että merkin arvo on kyetty säilyttämään.

Lanseeraustilaisuuden keskustelut herättivät monia kysymyksiä.

Uuteen alkuperätunnukseen halutaan enemmän sisältöä. Onko kotimaisuuden arvo nyt lähinnä mielikuvaa? Tulisiko tunnuksen kriteereitä muuttaa niin, että sen käyttöön olisi oikeutettu tuote, jonka tuotanto kattaisi erikseen määritellyt vastuullisuuden normit?

Suurin osa suomalaisista kuluttajista mieltää kotimaisuuden takeeksi vastuullisuudesta. Luotto on hyvä ja sille on myös katetta. Onhan meillä tarjota maailman turvallisin ruoka ja parhaat tuotantomenetelmät ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Joten mennään nyt eteenpäin valitulla tiellä. Se ei sulje pois sitä, että ruuan vastuullisuudelle haetaan entistä täsmällisempää sisältöä. Tähän tulee saada mukaan se, että vastuullisuus tarkoittaa myös ruokaketjun tuottaman arvonlisän reilua jakoa eri osapuolten kesken. Menestyksen hedelmät kuuluvat kaikille, myös alkutuotannolle.

Kun puhutaan maataloustuotteen reilusta hinnasta, törmätään näköjään ongelmaan: hinnanmuodostuksen sumeaan logiikkaan. Kun markkinataloudesta puuttuu läpinäkyvyys, on viljelijän saama hinta aina jonkinmoinen jäännöserä, joka kertoo lähinnä teollisuuden menestymisestä markkinoilla.

Suomalaista maataloustuotantoa säädellään Euroopan kireimmällä lainsäädännöllä. Ketjun tiukka itsesäätely tuottaa roppakaupalla lisäkustannuksia. Tällä hetkellä tuotamme aivan ylilaatuisia tuotteita markkinoiden hintatasoon nähden.

Kun panostuksemme otetaan huomioon, tulisi suomalaisen viljelijän tuotteistaan saaman hinnan olla aina vähintään 10 prosenttia yli EU:n keskiarvon. Markkinoiden himoitsemissa erikoistuotteissa, kuten rukiissa, hintapreemion tulee olla tuntuvasti suurempi.

Rukiista puhuttaessa täytyy taas ihmetellä leipureiden valituksia kotimaisen raaka-aineen saatavuudesta. Herätys, olemme markkinataloudessa. Tuotetta ei saa, vaan se pitää ostaa. Nyt pitää olla liikkeellä vuoden 2013 sadon suhteen.

Kaikesta huolimatta en ole missään nimessä kuoppaamassa valitsemaamme korkean laadun strategiaa. Malli toimii, laatua voidaan kehittää, mutta toimivat markkinat tarvitaan.

Suomalainen kuluttaja haluaa tietää ruokansa alkuperän. Kotimaisuusmerkki on kunnossa, mutta mistäpä saa tiedon tuleeko kiinnostava tuote tai sen pääraaka-aine Ruotsista, Puolasta vain kenties Namibiasta. Alkuperämerkinnöissä törmää yhä ilmaisuihin: ”tuotettu EU:ssa tai EU:n ulkopuolella” tai ”alkuperämaa Brasilia tai Uruquay”.

Alkuperämerkinnät ovat kunnossa vain viinakaupassa. Keskon ja SOK:n johdolle suosittelen opintomatkaa sinne. Kukaan ei kanna nyt vastuuta asiasta. Odotellaan vain EU:n lainsäädäntöä, joka velvoittaa ehkä johonkin.

Jos kauppa on kuluttajan asialla, niin asiaan saadaan varmaan nopea ratkaisu. Hyllylle ei oteta yhtään tuotetta, jonka alkuperä ei ole selkeästi todennettavissa. Sillähän selviäisi tämäkin ongelma, ja ilman lainsäätäjien apua.