Minulta on viimeaikoina kysytty monia tilanpitoon, elämääni ja maallemuuttoon liittyviä kysymyksiä niin moneen kertaan, että osa niistä varmaan on hyvä jakaa kerralla koko arvoisan lukijajoukon kesken. Tosin huomaan, että vastaukset sisältävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Joko te olette virallisesti isäntä ja emäntä?
- En osaa sanoa. Minä en tiedä, miten virallisesti tullaan isännäksi tai emännäksi. Kyseisiä arvonimiä kai saa vapaasti käyttää kuka vaan ja missä järjestyksessä hyvänsä. Olemme virallisesti tehneet kauppakirjat ja toivoakseni suorittaneet viime- ja kuluvan viikon aikana ainakin pääosin tarvittavan sukupolvenvaihdokseen liittyvän byrokratian. Mikä ei tottavie ole ihan vähäinen asia.

Mutta tekeekö se isännäksi tai emännäksi että omistaa maatilan, tai siihen verrattavissa olevan kiinteistön maineen ja romppeineen? Ja vaikka vielä harjoittaa siellä jonkinlaista ruoantuotantoon tähtäävää toimintaakin? Jos kuitenkin pääosin tekee jotain ihan muuta ja kuten mieheni sanoo: ”Vapaa-ajallaan yrittää parhaansa mukaan estää Rauhamäen tilaa rappeutumasta.”

Mitens ne vanhukset?
- Tämäkin on vaikea kysymys. Sitä pitää kysyä heiltä. Luopuminen ei varmasti ole helppoa, mutta jotenkin meidän perheessä asiat saadaan usein näyttämään siltä, että mikään ei tunnu missään. Voi olla, että sisäinen myllerrys on suurempi kuin ulkoinen. Konjakit juotiin kauppakirjan allekirjoittamisen kunniaksi ainakin ihan iloisissa merkeissä eikä loppuillastakaan rähinöity.

Toisaalta, luopumisen tuskaa varmasti lievittää se, että vanhalta isännältä ei erikseen evätty oikeutta osallistua tilan töihin eikä vanhalta emännältä muuhun taloudenpitoon ja lastenlasten hoitoon. Miten me muka muuten selvittäisiin?

Miltäs nyt tuntuu?
- Pitäisikö tuntua joltain? Omistavalta? Tuottavalta? Paikkansa täyttäneeltä? Ei kyllä tunnu miltään. Tai oikeastaan vähän helpottuneelta kun asiat ovat vihdoin juridisesti ja taloudellisesti pysyvällä tolalla. Tila on meidän nimissä ja kaikella palkka- ja mahdollisesta yrittäjätulosta liikenevällä rahalla on täsmällinen osoite seuraavaksi ainakin 15 vuodeksi.

Vähän huolettaa, että osaako ja ymmärtääkö sitä nyt tehdä puoliakaan tarvittavista asioista sekä oikeasti että varsinkin paperilla. Onneksi mieheni rakastaa paperia ja byrokratiaa, niin että työnjako on pääosin selvä: Minä istun traktorissa ja hän täyttää lomakkeita. Vaikka viime aikoina tämä onkin mennyt niin, että minä kyseenalaistan, kiroan ja haukun kaiken byrokratian ja katoan kolmen tunnin juoksulenkille ja mies hoitaa pääosin kaiken muun… No, tein minä kynnöt loppuun viikonloppuna.

Omistatteko te ihan leikkuupuimurinkin?
- Niin, sitten on näitä. Sitä jotenkin autuaasti unohtaa, että kaveripiiristäkin vain murto-osa tajuaa, mitä maanviljely nykymaailmassa on. Eikä ihan kaikille valitettavasti jaksa ihan aakkosista lähteä selittämään. Eli pyydän vilpittömästi anteeksi, jos vastaukseni ilmeisen vilpittömiin kysymyksiin ovat joskus vähän töykeitä.

Kyllä, omistamme myös leikkuupuimurin. Lisäksi pari traktoria, hallillisen niiden perään kytkettäviä erilaisia laitteita sekä liudan sellaisia vimpaimia ja häksättimiä joiden käyttötarkoitus on minulle toistaiseksi aivan hämärän peitossa.