Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kuntien hankintaosaamisessa vielä paljon parannettavaa
5.9.2009
Suomalaisen Yrittäjän Päivä 5.9.2009 Kampin Narinkkatorilla Helsingissä
Yrittäjän Päivän avaus:
Aarno Puttonen, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja
Yrittäjän Päivä on yhteinen voimanponnistus Yrittäjän Päivä -säätiön ja yrittäjien etujärjestöjen kanssa. Tänä vuonna Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry on ollut pääjuhlan järjestäjävuorossa. Koska MTK edustaa maaseudun yrittäjiä ja erityisesti suomalaisen ruoan tuottajia, on hyvin luontevaa, että Lähiruokaviestin huipentuma on myös osa Yrittäjän Päivää.
Lähiruokaviesti lähti Muhokselta tällä viikolla ja sitä on poljettu pitkin länsirannikkoa päättyen Helsinkiin. Nyt viesti huipentuu Lähiruokatapahtumaan tänne Kampin Narinkkatorille.
Lähiruokaviestin tavoitteena on ollut herättää keskustelua ruoan tuoreudesta julkisen sektorin toimijoiden ja päättäjien keskuudessa sekä tiedotusvälineissä. Keskustelu on erittäin tärkeää, viesti on onnistunut ja saanut runsaasti julkisuutta. Jo nyt on selvää, että julkisen sektorin ja yritysten välistä vuorovaikutusta on tulevaisuudessa lisättävä. Kunnat, kaupungit ja valtion laitokset ostavat vuosittain merkittävän määrän elintarvikkeita. Sadat tuhannet ihmiset syövät päivittäin jossakin julkisen sektorin ylläpitämissä ravintoloissa ja ruokaloissa.
Kunnat, kaupungit ja valtio ostavat paikallisilta yrittäjiltä myös muita palveluita. Viime aikoina energia-asiat ovat olleet vahvasti keskusteluissa. Perinteisesti tekniset palvelut, kuten teiden ja katujen sekä rakennusten kunnossapito on ostettu alueen yrittäjiltä. Lähivuosina yrittäjät vastaavat yhä useammin hoiva- ja hyvinvointipalveluista, joiden tilaaja on kunta.
Yrittäjät ovat valmiita tuottamaan uudenlaisia palveluita ja kehittämään omaa toimintaansa. Kokemukset palveluiden kilpailutuksista osoittavat, että kuntien ja kaupunkien hankintaosaamisessa ja -käytännöissä on vielä paljon parannettavaa. Kuntien ostajien ja päättäjien on tunnettava oman paikkakunnan ja lähialueen yritysten tarjonta.
Palvelustrategiassa on yrittäjille annettava selkeä viesti siitä, mitä palveluita tarvitaan ja milloin aiotaan kilpailuttaa. Hankintojen valintaperusteina voi painottaa huomattavasti nykyistä enemmän muitakin tekijöitä kuin halvinta hintaa. Kunnilla on suuri vastuu huolehtia siitä, että oman alueen yrittäjien palvelu- ja tuotetarjonta pystytään hyödyntämään. Näin raha kiertää omalla alueella.
Yrittäjyys on yhteiskunnan moottori, se pitää pyörät pyörimässä. Uudet työpaikat syntyvät tulevaisuudessa pk-yrityksiin. Suomi selviytyy taantumasta vain, jos yritykset voivat hyvin ja pystyvät tarjoamaan ihmisille työtä. Maaseudulla mahdollisuuksia ja töitä on erittäin paljon tarjolla.
Yrittäjille on tärkeää, että yhteiskunnassa on määritelty elinkeinojen harjoittamisen reunaehdot ja pelisäännöt. Näitä ovat muun muassa tuotantoeläinten hyvinvointi sekä eettiset ja ympäristön hoitoon liittyvät kysymykset. Suomessa pelisäännöt määritellään poliittisten päättäjien, elinkeinon harjoittajien sekä etu- ja kansalaisjärjestöjen vuorovaikutuksessa. Tämä on hyvä asia. Kun pelisäännöt on päätetty, yrittäjän on voitava luottaa niihin ja toimia rauhassa yhteiskunnan takaaman suojan piirissä.
Yrittäjät haluavat olla vastuullisia ja omalta osaltaan noudattaa sovittuja pelisääntöjä. Näin toimivat myös turkiseläinten kasvattajat, joiden elinkeinon harjoittamisen oikeutus kyseenalaistetaan tai elinkeinon harjoittaminen halutaan jopa kieltää. MTK:n ehdoton kanta on, että minkä tahansa laillisen elinkeinon häirintä on tuomittavaa.
Lopuksi haluan vedota suomalaisiin kuluttajiin. Ostakaa suomalaisten yritysten tuotteita ja palveluita. Samalla autatte Suomea selviytymään taantumasta. Tänään voitte täällä Narinkkatorilla ostaa Talonpojan torilta lähiruokaa.
Lisätietoja: MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen, 0500 843 855
Linkit ja lisätiedot

