Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Uusi kotimaisen ruoan tapahtuma Herkkujen Suomi ja olutjuhla Syystober valloittavat pääkaupungin sydämen 26.-27.8.2011
20.6.2011
Herkkujen Suomessa esittäytyvät suomalainen ruokakirjo ja -kulttuuri korostaen kotimaisen ruoan alkuperää ja vahvuuksia. Tapahtuma on makumatka pienten ruoantuottajien ja -jalostajien maailmaan. Suomessa on noin 3 000 elintarvikealan yritystä, joista valtaosa on pieniä ja niiden toiminta perustuu paikalliseen raaka-aineeseen. Yritysten vahvuus on toimiminen lähellä asiakasta.
Kiinnostus lähiruokaan on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämän päivän kuluttaja on kiinnostunut ruoan tekijöistä, kasvoista, tarinoista ja toimintatavoista. Juuri nämä seikat nostetaan esille Herkkujen Suomessa, kun tapahtuman ruoka-aarteet nostetaan esille maakunnittain.
Osin Taiteiden yön kanssa samaan aikaan järjestettävässä ohjelmallisessa yleisötapahtumassa valmistetaan ohjelmalavalla myös ruokaa. Lähi- ja luomuruokaa grillaamassa nähdään julkisuudesta tuttuja kasvoja ja paikalla on myös ruoantuottajia. Lisäksi ohjelmassa on musiikkiesityksiä ym. koko perheelle.
Herkkujen Suomi -tapahtuman taustalla on pitkäjänteinen Ruoka-Suomi -teemaryhmässä toteutettu kehittämis- ja imagotyö, näkyvyyden parantaminen sekä maaseudun ja yrittäjyyden kehittäminen. Kattava ja monipuolinen valtakunnallinen elintarvikeyritysten hakupalvelu on osoitteessa www.aitojamakuja.fi. Sivuilla on jo yli 1 300 yritystä, erikseen myös luomu.
Syystober-tapahtuma siirtyy osaksi Herkkujen Suomea
Kolmannen kerran järjestettävä suomalainen Syystober –tapahtuma on Oktoberfest-tyyppinen olutjuhla. Olutfestivaalilla on mukana vain kotimaassa valmistettuja oluita pienpanimoista sekä Sinebrychoffilta mm. Porin Karhupanimon Oktober-olutta. Juhlatunnelmaa täydentää monipuolinen ohjelmatarjonta.
Tapahtuman nivominen yhteen Herkkujen Suomen kanssa korostaa kotimaisen oluen sopivuutta ruokajuomaksi. Laadusta ei tingitä. Oluet tarjoillaan aidoissa, pantillisissa olutlaseissa ja Oktoberfestiltä tutuissa litran lasituopeissa. Lasin voi pitää myös muistona tapahtumasta.
Syystoberin järjestelyistä vastaa pääosin Lammin Sahti yhdessä Pienpanimoliiton ja Koffin kanssa. Syystober on avoinna perjantaina klo 12–02 ja lauantaina klo 9–02.
Lisätietoja
- viestintäjohtaja Klaus Hartikainen, MTK, 040 169 2060
- ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, MTK, 050 511 8909
- informatör Mia Wikström, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC,
050 355 3213
- Ruoka-Suomi -teemaryhmän koordinaattori Heidi Valtari, 0400 487 160
- puheenjohtaja Pekka Kääriäinen, Pienpanimoliitto/Lammin Sahti Oy, 050 559 4013
Linkit ja lisätiedot

